Tervetuloa Ellipsin materiaalipankkiin!

Olen koonnut tänne tekemiäni materiaaleja. Kaikkien sivuilta löytyvien materiaalien tekijänoikeudet ovat minun. Mainitsethan materiaalin lähteen käyttäessäsi sitä. Lämmin kiitos!

Hyviä hetkiä etsimässä -peli

Monesti mielemme bongailee aktiivisesti asioita, jotka ovat pielessä. Asioita, joihin liittyy uhkaa tai vaaraa. Hetkiin liittyvät tunteet saavat aikaan myös isomman kehollisen vasteen, ja siksi havahdumme kaksinverroin tehokkaammin huomaamaan ne. Kukapa meistä ei olisi huomannut voimakkasti kehossa tuntuvaa ahdistusta, vihaa tai surua?

Sanotaan, että mielessämme on negatiivinen vinouma, jonka vuoksi bongaamme helpommin sen, mikä on pielessä. Ehkä juuri taito nähdä vaaroja ja havaita uhkia on ollut elämässä hengissä selviämisen kannalta merkityksellistä esi-isiemme elämässä.

Mielen hyvinvoinnin kannalta tärkeää on havaita hyvää – opettaa katsetta näkemään myönteisiä asioita ja havaitsemaan mukavalta tuntuvia tunteita.

Kesäisen keveitä päiviä, onnellista huolettomuutta, helteistä auringonpaistetta, lämmintä uimavettä, suussa sulavaa jäätelöä ja ihan tavallista arkisen maanantain hymyä –  niitä tarvitaan voimaksi arkeen mieleen tasapainoa tuomaan.

Ajattelen hyvän huomaamisen, onnistumisten näkemisen ja mukavalta tuntuvien tunteiden havaitsemisen olevan yksi arvokkaimmista mielen taidoista, joita voimme harjoitella tietoisesti lasten kanssa. Tätä taitoa harjoittelemme säännöllisesti myös lasten terapiassa. Tämä peli syntyi omaa työtä varten auttamaan mukavien, innostavien, iloa tuottavien ja kannustavien hetkien huomaamisessa.

Peli sopii täydellisesti kesälomalle yhdessä lasten kanssa pelattavaksi. Herkutellaan hyvällä, havaitaan elämän helmiä, rakennetaan mieleen taitoa nähdä hyvää. Kasvatetaan voimia ja mielen taitoja syksyä varten. Peliä voi pelata perheen kanssa tai ammatillisissa merkeissä.

 

……

Peliohjeet

Tarvikkeet: Noppa, pelaajien verran pelimerkkejä

Pelin kulku: Pelimerkit asetetaan aloituspisteeseen. Omalla heittovuorolla liikutaan nopan näyttämä määrä askelia. Jokaisella heitolla nostetaan yksi pelikortti ja luetaan sen antama tehtävä ääneen. Jos pelaaja osuu oranssiin ruutuun, hänen pitää ottaa toiminnallinen liikuntakortti. Koko pelaajaporukka tekee yhtä aikaa kortin ohjaaman liikeen. Pelin voittaja on ensimmäisenä maaliin päässyt pelaaja. 

…….

Pelin saat ladattua ilmaiseksi viereisistä painikkeista. Parhaan lopputuloksen saat laminoimalla pelilaudan ja kortit. Myös muovitaskun käyttäminen suojaa pelilautaa.

 

Mukavia pelihetkiä!