Lasten neurokirjon asiantuntija (20 op)

Maria Matilainen ja Salla Hewitt
Etelä-Pohjanmaan Kesäyliopisto

UUTUUS! Suomen ensimmäinen lasten neurokirjon asiantuntijakoulutus yhdistää ainutlaatuisella tavalla neurovahvistavan lähestymistavan periaatteet sekä käyttäytymisterapeuttisen, käyttäytymispsykologisen ja pedagogisen viitekehyksen.

Neurovahvistavalla lähestymistavalla (neuro-affirming approach) tarkoitetaan neuromoninaisuutta arvostavaa lähestymistapaa, joka perustuu vaikeuksiin keskittymisen sijasta vahvuuksiin ja tarkoituksenmukaiseen tukeen sekä lapseen kohdistuvien muutosodotusten sijasta ympäristön ja rakenteiden muokkaamiseen. Neurovahvistava lähestymistapa on kansainvälisesti tunnustettu viitekehys neurokirjon teemojen parissa työskentelyyn ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Tämä koulutus on neurovahvistavaan viitekehykseen pohjautuva ensimmäinen pitkä asiantuntijatasoinen koulutus Suomessa.

Käyttäytymisterapeuttinen ja käyttäytymispsykologinen viitekehys tuo mukaan näyttöön perustuvan toiminnan, joka yhdistää lapsen yksilölliset vahvuudet ja tuen tarpeet, ammattilaisen osaamisen sekä vaikuttavat menetelmät. Pedagogisen viitekehyksen avulla teoria viedään konkreettisiksi arjen työvälineiksi. Kaiken keskiössä on neurokirjon lapsen hyvinvoinnin tukeminen.

Aika

15.04. – 21.11.2025

15.–16.4.2025
12.-13.5.2025
9.-10.6.2025
21.-22.8.2025
22.-23.9.2025
23.-24.10.2025
20.-21.11.2025

Koulutusjaksojen ensimmäinen koulutuspäivä on klo 10-17 ja toinen koulutuspäivä klo 9-16.

 

Paikka

Lähikoulutus Seinäjoella

 

Kohderyhmä

1-12-vuotiaiden lasten ja perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset. Koulutus soveltuu esim. varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lapsi- ja perhepalveluiden tai kuntoutusalan toimijoille.

Kuvassa kouluttajat Maria Matilainen ja Salla Hewitt.
Kuva: Riikka Austen

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu 31.03.2025 mennessä Etelä-Pohjanmaan Kesäyliopiston sivujen kautta. 

Tutustu muihin koulutuksiin

Opetus-, kasvatus- ja sotealan ammattilaisten koulutukset

Lasten ja nuorten KKT-psykoterapeuttien täydennyskoulutuspäivät

”Mariasta huokuu positiivisuus, innostuneisuus ja mielettömän laaja osaaminen. Marian tapa kouluttaa on käytännönläheistä, selkeää sekä mukaansa tempaisevaa. Hän huomioi jokaisen kuulijan ja antaa konkreettisia työkaluja arkeen.” 

Susanna Ojala
Yhteisöllisen opiskeluhuollon Enna -hanke (OKM)
Sedu

”Maria on kouluttajana lempeä, innovatiivinen ja helposti lähestyttävä. Hänellä on valtava asiantuntemus ja selkeä ulosanti. Marian pitämät koulutuspäivät saavat meidän lyhytterapeuttikoulutuksissamme ja nepsy-koulutuksissamme kautta linjan kiittäviä palautteita.” 

Sirkku Ruutu
Toimitusjohtaja
Siria koulutus- ja kehittämiskeskus

”Marian koulutusta on mielekästä seurata, koska hän on mukaansa tempaava ja aiheestaan innostunut kouluttaja. Tämän lisäksi hän hallitsee erittäin hyvin aihepiirin sisällön ja esittää sen selkeästi.”

Tomi Engström
Koulutusasiantuntija
JYTY – varhaiskasvatuksen ja perhetyön ammatilliset opintopäivät

”Maria on ammattitaitoinen ja pirteä kouluttaja, jonka kanssa on ilo tehdä yhteistyötä! Koulutukset ovat selkeitä, hyvin jäsenneltyjä ja aina kohderyhmälle räätälöityjä konkreettisine esimerkkeineen. Vaihtelevat työtavat syventävät oppimista ja saavat koulutuspäivät hujahtamaan kuin siivillä.” 

Heli Kaunisto
Koulutusasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto

”Marian koulutuksissa näkyy valtava innostus ja asiaan perehtyneisyys. Tapa kouluttaa on hyvin konkreettinen ja koulutuksesta jää varmasti kokeilemisen arvoisia malleja siirrettäväksi arjen työhön. Marialla on kyky koota koulutuspäivät niin, että moniammatillisesta tiimistä jokainen saa jotain uutta, omasta kokemuksesta riippumatta.” 

Johanna Levonen
Kasvatusjohtaja
Familar Tahtoranta

”Innostava ja inspiroiva koulutus. Helpot, käytännönläheiset vinkit todella sujuvoittavat kouluarkea.”

Outi Simola
Laaja-alainen erityisopettaja
Toivolanrannan yhtenäiskoulu, Seinäjoki

”Kiitos sinulle todella hyvää palautetta saaneesta konkretiaa, käytäntöä ja tutkimusta sisältävästä luennosta.”

Tarja Mäkelä
Johtava rehtori
Kannuksen perusopetus

”Yhteistyökumppanina Maria on joustava ja vastuullinen. Kaikki hoituu sovitusti ja yli standardien. Hienoa Mariassa on myös se, että hän kehittää jatkuvasti itseään, vaikka on alansa superosaaja. Marian kirjoittamat kirjat ovat käytännönläheisiä ja niiden opit ovat sovellettavissa saman tien lasten ja nuorten arkeen.”  

Sirkku Ruutu
Toimitusjohtaja
Siria koulutus- ja kehittämiskeskus