Tervetuloa Ellipsin materiaalipankkiin!
Olen koonnut tänne tekemiäni materiaaleja. Kaikkien sivuilta löytyvien materiaalien tekijänoikeudet ovat minun. Mainitsethan materiaalin lähteen käyttäessäsi sitä. Lämmin kiitos!
Uuden taidon harjoittelu
🙋♀️Uusien taitojen oppiminen on prosessi. Ensin se onnistuu ohjatusti yhdessä aikuisen kanssa opetus- tai terapiatilanteessa. Tärkein kohta taidon opettelussa on hetki, jolloin taito siirretään arkeen. Ajattelen, että esimerkiksi terapiassa tai koulussa opittu asia on valmis vasta, kun taito näkyy lapsen arjessa. Arkeen siirtäminen on usein myös kaikista haasteellisin vaihe. Siinä lasta auttaa selkeä tavoite ja onnistumisten näkyväksi tekeminen.
📋Oman tarpeeni pohjalta loin kuvassa näkyvät pohjat, jotka laitoin myös teille ladattavaksi tänne kotisivujeni materiaalipankkiin. Kerron muutamalla sanalla, mitä ajatuksia minulla oli sitä tehdessäni.
💚TAVOITE:
Ylimmäiseen laatikkoon kirjoitetaan selkeästi, mitä lapselta odotetaan. Tavoite on hyvä kirjoittaa myönteiseen muotoon ja välttää kaikkia ”ei saa, älä” -muotoisia ilmauksia.
⭐️TÄHDET
Kun lapsi toimii tavoitteen mukaisesti hän saa lisätä tyhjän tähden paikalle keltaisen tähden. Jo saavutettuja tähtiä ei voi koskaan menettää. Tähtiä kerätään tässä materiaalissa kolme. Olen ajatellut tässä taitoja, joita ei välttämättä pääse käyttämään joka päivä, esimerkiksi:
”Kestän häviön pelissä. Lähden hetkeksi kävelemään, kun suututtaa.”
Jos taito on sellainen, jota voi käyttää yhden päivän aikana monta kertaa, voisi tähtiäkin olla vaikka viisi.
🏆PALKINTO
Kolmen tähden jälkeen lapsi saa itselleen alimpaan ruutuun etukäteen kirjoitetun palkinnon. Palkinnon täytyy olla sopivan kokoinen. Liian ison palkinnon jälkeen on vaikea keksiä enää seuraavaa palkintoa. Hyväksi todettuja palkintoja on esimerkiksi yhteiseen aikaan liittyvät jutut tai pienet lelut. Palkinnosta keskustellaan etukäteen lapsen kanssa, jotta palkinnosta saadaan varmasti motivoiva juttu.😊
👋🏻Paras ja ikuinen lopputulos tulee, jos pohjan laminoi. Tähtien taakse ja alustaan voi kiinnittää pienet palat tarranauhaa. Tavoitteen ja palkinnon kirjoittaminen on helppoa tehdä kalvotussilla. Kalvotussi on helppo poistaa märällä paperilla, ja keksiä taas uusi tavoite ja palkinto. Jos kotona ei ole laminointikonetta, voi pohjia tulostaa uudelleen ja uudelleen ja kiinnittää tähdet liimalla, sinitarralla tai teipillä.