Mallinna toivottua, pohdi etukäteen lapsen kanssa toimintasuunnitelmaa
Miten lapsi voisi onnistua? Miten tilanne etenisi toivotusti? Mitä lapselta odotetaan?
Reagoimme lapsen käyttäytymiseen usein jälkikäteen ja käymme läpi, miten ei olisi saanut toimia. Suuremman osan työtämme pitäisi kuitenkin olla ennakointi ja mallintaminen.
1. Materiaali: Osaan toimia taitavasti – Ennakoiva toimintasuunnitelma
Tein ohessa näkyvän suunnitelman ennakointia varten. Pohjaan voi kuvata sanoin tai piirtämällä toivottua käyttäytymisen tapaa ja mallintaa hyviä tunteensäätelykeinoja etukäteen. Tämä rinnalla lapselle kirjoitettu sosiaalinen kuvatarina on erinomainen lisä työskentelyn avuksi.
2. Materiaali: Ennakoiva toimintasuunnitelma yhdessä lapsen tai nuoren kanssa haastaviin tilanteisiin
Toimintasuunnitelmaa voi pohtia myös yhdessä lapsen tai nuoren kanssa näkökulmasta: ”Jos joudumme haastavaan tilanteeseen, miten toivot, että autan sinua?Entä, mikä pahentaa oloa, mikä lisää ärsytystä, kiukkua tai vihan tunnetta?”
Käyn monesti näitä keskusteluita omien lapsiasiakkaideni kanssa ja monet kerrat olen ymmärtänyt aivan uudesta näkökulmasta tilanteita.
Yksi lapsi esimerkiksi kertoi, että vaikeassa hetkessä huumorilla keventäminen on hänestä pahinta mahdollista, ja saa tunteen vain kasvamaan entisestään. Tajusin, että omalla toiminnallani on todellakin merkitystä. Juteltiin yhdessä auttavat keinot ja muokkasin omaa toimintaani lasta tukevaksi.
Jos haastavia tilanteita tulee usein on tärkeää palata aina takaisin tilanteiden ennaltaehkäisyyn. Mitä me voimme aikuisina muuttaa, että emme ole toistuvasti samassa tilanteessa uudelleen? Miten voimme auttaa lasta onnistumaan?
Lataa Osaan toimia taitavasti – Ennakoiva toimintasuunnitelma:
Lataa Ennakoiva toimintasuunnitelma yhdessä lapsen tai nuoren kanssa haastaviin tilanteisiin: